Kuvittaja Ami Lindholm ja 10 kuvitus kuvaa äänestys. Äänestä mieluisin kuva. Teoksen nimi on Tunteiden sanoitus.

Miksi kuvittaja Amin kuvat ovat äänestettävänä?

Agentin ja kuvittajan yhteistyö , minkälaista se on? Olemme tehneet kuvittaja Ami Lindholmin kanssa yhteistyötä jonkin aikaa. Opimme toisiltamme, sparraamme, kaupallistamme, viestitämme ja haemme asiakkaita. Tietoisuus Amin tyylistä, osaamisesta ja huumorista on levinnyt paljon, mutta silti yhteistyökumppaneita ei kasva joka oksalla 🙂 Oikean löytäminen on haasteellista mutta onnistumisiakin löytyy.

Kuten kaikilla hyviltä kuvittajilta, löytyy Amiltakin useita loistavia teoksia. Vanhempia ja uudempia kuvituksia, Ami on kaapannut loistavasti aiheen yhteen kuvaan ja kertoo omalla arjen realistisella hauskalla tavallaan arjen huvittavia hetkiä. Ammattilainen. Kuvittaja.

Haemme katosjjan mielestä mieluisinta kuvaa kymmenestä Amin toteuttamasta teoksesta, kuvasta. Kaikillla on jokin suosikki, kerro oma suosikkisi. Kun äänestys on päättynyt, saamme kerättyä lisätietoja mieluisimmasta kuvasta ja mahdollisesti teemme siitä kaupallisemman version esimerkiksi postikortin, julisteen, mukin tai T-paidan muodossa. Olisi hienoa aloittaa työaamu upealla mukilla arjen kommelluksista! 🙂 Äänestys päättyy 31.1.2021.

Kuvittaja Ami Lindholmin tekemä teos Äidin Hengähdystauko.
Kuvittaja Ami Lindholm toteutti teoksen Äidin Hengähdystauko vuonna 2020 äitienpäiväksi

Hyvä kuvittaja – viestinnän paras kumppani -Mitä kaikkea hyvällä kuvituksella voisikaan tehdä?

Haluamme hyödyntää parhaita teoksia uudelleen ja uudelleen. Etsimme myös kumppania näiden teosten lisensointia varten. Jos kohderyhmänä on esimerkiksi äidit, nuoret äidit, lapsiperheet, kannattaa Amin tyyliin käsitellä asioita tutustua. Joskus teokset ovat niin arjen huumorilla höystettyjä että naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Ihan hirweää 😉 mutta silti niin kaunista.

Kuvittaja rakentaa myös asiakkaan brändiä

Kuvittaja ja toteutettavat projektit ovat parhaimillaan kun luovuus pääsee kuvittajassa irti. Haaste, ongelma, tavoite, viesti, ajatus, tunne, tarina – kaikki kerrottuna ja kuvitettuna asiakaan käyttöön räätälöidyssä, piirretussä kuvassa. Hyvin suunniteltu ja toteutettu kuvitus rakentaa yrityksen palvelun tai tuotteen brändiä useita vuosia. Investointi kuvittaja -palveluun kannattaa erityisesti silloin, kun kuvittajan ja asiakkaan arvot, ideat, ajatukset kohtaavat. Kuvitus artikkelissa tai nettisivulla, sarjakuva blogissa tai tuotteen ohjeissa tai viirtuaalisessa tapahtumassa livekuvittaja -palveluna. Ammatti- kuvittaja saa asiakkaan tarpeesta nopeasti kiinni ja piirtää tarinan tunteiden kanssa.

Kuvittaja Ami Lindholmin teoksesta Oodin Äidit vuonna 2020.

Teokset puhuvat puolestaan

Kuvat voisivat toimia yrityksen tai yhteisön tai median apuna kohdennetun viestin kertomisessa….niin, se on kuvittajien tehtävä joissakin projekteissa. Usein ammattilaiset onnistuvat herättämän runsaasti tunnetta, samaistumisen kokemuksia ja mieleen painuvia muistoja. Loistavia kuvia kannattaa käyttää myös muuallakin ja kuvia sekä niiden aiheita kannattaa jalostaa lisää. Miksi kuvittajan teokset olisivat piilossa kirjan sisällä, pöytälaatikossa tai bittitaivaassa jossain internetissä. Kuvittajien kuvat ansaitsevat tulla esille, kåyttöön arjessamme! Yes, kyllä. Teokset puhuvat puolestaan 🙂 

Etsimme Sinun mieluisinta kuvaa!

Haluamme selvittää lisää mitkä teokset oikeasti puhuttelevat, herättävät mielenkiintoa, tunnetta ja ajatuksia. Voiko niitä edes laittaa mihinkän järjestykseen? Usein teokset puhuttelevat tai vaikuttavat katsojiin eri tavalla, koskettavat ja juttelevat.Oletko huomannut muistelevasi jotain kuvitus kuvaa myöhemmin, ehkä kerroit siitä puolisolle, ystävälle tai työkaverille.

Äänestä mieluisin kuva! – Äänestys on avattu 10 teoksesta

Järjestimme teoksista äänestyksen. Tässä artikkelikirjoituksessa on Amin teoksia jotka ovat myös mukana äänestyksessä. Tavoitteena on antaa katsojien päättää parhaat kuvat. Jokaisella on varmasti kuvasuosikki, mikä sinun suosikkisi on?

Äänestys tehdään nimettömänä ja siinä on n. 10 teosta. Äänestyksen tekemiseen menee 3-4 minuuttia. Klikkaa tästä ja kerro mieluisin kuvasi!

Follow The KOOK:

eMBA, B.Eng.

Kookin perustaja Arto innostuu muutoksen hyödyntämisestä. " Hyvällä tiimillä varmistetaan positiivinen syke tulevaisuudessakin." Arto Kunnola on työskennellyt myynnin ja markkinoinnin parissa. Lempiaiheita ovat yritysten kehitys, johtaminen, erottautuminen, resilienssi, kansainvälisyys ja luovien alojen menetelmine hyödyntäminen.